Arvomme viisi voittajaa ja arvonta suoritetaan 25.11. Voittajajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.
Arvonnan säännöt näet tästä.
Kukat koristavat joulun aikaan lähes jokaista suomalaista kotia. Joulukukka-asetelmia ostetaan ja tehdään sekä itselle että lahjaksi läheisille. Joulukukkien sesonki alkaa jo marraskuussa, kun syystähdet ja ritarinkukat saapuvat kauppoihin suloisissa pastelliväreissä.
Oikealla hoidolla joulukukista riittää iloa pitkään. Osan joulukukista voi istuttaa keväällä puutarhaan jatkamaan kasvuaan.
1. Kompostoijan hittituote:
Biolan Tyhjennyskaukalo mahdollistaa kompostorin siistin ja vaivattoman tyhjentämisen – myös silloin, kun kompostori on esimerkiksi laatoituksen tai murskeen päällä. Palkinnon arvo noin 50 €
2. Neulojan suosikkilahja:
Täydellinen paketti Biolan-villasukkien neulomiseen. Lahjapaketti sisältää langat, puikot ja ohjeet sekä bonuksena Biolan Ravinnepuikkoja sisäkasvien lannoittamiseen. Lue lisää Biolan-sukista: biolan.fi/yhdessa. Palkinnon arvo noin 40 €
3. Sisäkasvattajan unelmatuotteet sisältää:
Biolan Viherkasvimulta on kuohkea turpeeton erikoismulta kaikille kodin ruukkukasveille.
Biolan Pienoiskasvihuone takaa tasaiset olosuhteet siementen idättämiseen ja pistokkaiden juurruttamiseen.
Biolan Merileväuute lisää huonekasvien elinvoimaa etenkin talvikuukausina.
Biolan Ravinneneste on kasteluveteen lisättävä luomuravinne kaikille sisäkasveille.
Biolan Ravinnepuikko mahdollistaa kaikkien kodin ruukkukasvien helpon lannoituksen.