10.4.2017
Kerttula Riikka
PuutarhaneuvojaJos tomaatit venähtävät taimikasvatuksen aikana, ne voidaan ruukutusvaiheessa istuttaa entistä syvempään.Osa varresta saa peittyä multaan, mutta sirkkalehtien on hyvä jäädä mullan pinalle. Tomaatti muodostaa jälkijuuria koko sille varren osalle, joka jää mullan sisään.
Taimet kastellaan ennen ruukutusta. Näin juuripaakku lähtee helpommin irti lokerikosta ja se pysyy koossa.
Ruukutukseen soveltuu esimerkiksi Turvemulta tai Istutusmulta. Jos käyttää ruukutusvaiheessa hienojakoista multaa tai tavallista kukkamultaa, voi mullan ilmavuutta lisätä sekoittamalla mullan joukkoon esimerkiksi perliittiä.
Jo istutusvaiheessa tomaatin ruukkuun voi lisätä varastolannoitteen. Varastolannoitettuja taimia saa kastella pelkällä vedellä eikä lannoitusta tarvitse muistella. Varastolannoitteeksi soveltuu Biolan Luonnonlannoite, Biolan Kanankakka ja Biolan Yrtti-lannos. Ruukun toiseen reunaan tehdään pohjaan asti ulottuva kolo, johon lannoite annostellaan. Lannoitteen päälle laitetaan aina kerros multaa.