6.10.2015
Puolukka-valkosuklaakakku
Nyt kun puolukka-aika on parhaimmillaan, saa tässä metsästä helposti löytyvästä herkusta vaikka mitä kivaa aikaiseksi. Uusimmasta Maku-lehdestä bongasin ohjeen, jossa puolukan kirpeys yhdistyy lempeään valkosuklaaseen. Oli ihan pakko kokeilla. Ja oli kyllä niin hyvää, että jaan tällä kertaa reseptin täällä sellaisenaan. Kannattaa kokeilla – tämä kahvipöydän sesonkiherkku valmistuu sekoittamalla, onnistuu siis vähemmänkin leipomista harrastaneelta varmasti!
Tarvitset:
- 150 g voita
- 200 g kermaviiliä
- 3 munaa
- 130 g valkosuklaata
- 5 dl vehnäjauhoja
- 2,5 dl sokeria
- 1 rkl vaniljasokeria
- 2,5 tl leivinjauhetta
- 200 g puolukoita
Tee näin:
- Voitele ja korppujauhota 2 l rengasvuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kermaviili ja munat jäähtyneen voisulan joukkoon.
- Rouhi valkosuklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Kaada voi-kermaviiliseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää puolukat taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.
- Lusikoi taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti 10 minuuttia, kunnes kakku on kypsä.
- Kumoa kakku hieman jäähtyneenä tarjoiluvadille.
Voit halutessasi koristella kakun täysin jäähtyneenä sulatetulla valkosuklaalla.