6.5.2015
Kengät tipahtavat jalasta, kun Jenna istahtaa haastateltavaksi. Logistiikkakoordinaattoriksi Jenna Ahonen sopii erinomaisen hyvin, sillä hän selvästi pitää ihmisten kanssa työskentelystä, eikä jännitä edes blogihaastattelua. Työkavereiltaan lempinimen JJ saanut Jenna hoitaa Novarbon vientilähetyksien selvittelyt, ostoreskontraa, tuontilähetyksiä ja myynnin tukea näin muutaman mainitaksemme. Jos Jennaa pitäisi kuvailla, hän olisi työkavereiden mukaan kuulemma kuin Jack Russelin terrieri – pieni ja virtaa riittää aina. Kuvausta ei ole tarvinnut hakea kaukaa, sillä Jennan perheen uusi tulokas pieni Jack Russelin terrieri pitää Jennan kiireisenä yrittämällä löytää kotipihan aitauksesta raon, josta päästä tutkimaan maailmaa. Onneksi harrastuksiin kuuluu mm. juoksu ja kuntosali, joten pienestä ylimääräisestä lenkistä ei liene haittaa.
Ei ole normaalia työpäivää, tilanteen mukaan mennään. Buukkaan kuljetuksia, hoidan yhteydenpitoa tuotantoon, jotta tuotteet ovat valmiina lähetystä varten, ja teen lastaussuunnitelmat konttien osalta. Rahtien hinnat vaihtelevat, joten seuraan hintoja ja pyydän tarjoukset. Tällä hetkellä mm. rikkilisä ja konttien huono saatavuus vaikuttavat selvästi hintoihin. Ympäristötuotteiden osalta hoidan myös tilausten vastaanottamista ja kirjaamista koneelle ja tuuraan tarvittaessa myyntiä. Myyntihenkilöt yleensä hoitavat tarvittavan dokumentaation leimoineen, mutta ympäristötuotteiden viemiseksi Venäjälle olen jonkin verran tehnyt tarvittavia papereita. Ulkopuolisten toimijoiden suhteen meillä on hyvä yhteistyöverkko, huolintafirmat hoitavat yleensä kuljetuksen lisäksi kaiken vientilähetykseen tarvittavan ja sieltä saa myös tarvittaessa apua ja tukea kaikkeen.
Yleisesti ottaen perjantait ovat parhaita! Ihmiset ovat perjantaifiiliksissä ja iloisella päällä. Joskus perjantaipäivissä on myös fiaskon merkkejä, mutta sen jälkeen on hyvä aloittaa viikonloppu! Täällä on hyvä porukka ja huumorintajua löytyy. Puolentoista vuoden työuraan mahtuu kaikenlaista. Mieleen on jäänyt ainakin Venäjälle lähtevä rekka, johon oli vahingossa laitettu väärä tullikoodi. Sieltä sitten soittivat, että Onko Biolan ruvennut viemään aseita? Koodin korjauksella siitä selvittiin. Toinen tapaus oli Saksaan lähtevä koe-eräkontti, joka haisi sen verran pahalta, että jouduimme buukkaamaan yksityisrekan ja eivät ensin suostuneet ottamaan rekkaa laivaan. Sen selvittely tuotti sekä hikeä että hilpeyttä.
Vapaa-ajalla pitää olla jotain laadukasta tekemistä, esim. liikuntaa, jotta jaksaa paremmin tehdä töitä. Jotain, mitä odottaa, kun pääsee kotiin. Huumori ja yhteiset koko henkilöstön jutut ovat myös tärkeitä. Niissä tutustuu ihmisiin eri lailla ja oppii ymmärtämään muita paremmin. Yleisesti ottaen iloinen ja auttavainen mieli ja samaan hiileen puhaltaminen auttavat. Ollaan samaa tiimiä ja yhteiseksi hyväksi täällä töitä tehdään.
Otetaanpas Biolanin tuotannosta joku pidempään talossa ollut, eli Mika Kotiranta.
Jenna Ahonen, Biolan Groupiin kuuluvan Novarbo Oy:n logistiikkakoordinaattori.