Oli vuosi 1978. Joku vuosi aikaisemmin oli perustettu yritys, jota kukaan ei vielä tuntenut ja jonka nimi oli Biolan Oy.  Se oli kokonaisuudessaan isäukkoni omistuksessa, mutta tarjosi jo silloin minulle työpaikan ja toimeentulon.  Ruhtinaallista 2.000 markan (336,37 e) suuruisesta kuukausikorvauksesta olin myynyt ruumiini ja sieluni yhtiön lähes ympärivuorokautiseen ja -vuotuiseen käyttöön. No, silloin raha oli vielä arvossaan ja siitä riitti kerrostalokaksiomme lainan lyhennyksiin, korkoihin ja muuhun elämiseen ja jäi vielä säästöönkin.  Ja kävihän vaimo Ahlströmin konttorissa oikein rahahommissa.

Biolanin menestymisen eteen tehtiin kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Ja nimenomaan tehtiin itse, koska rahaa yhtiöllä ei välttämättömien menojen jälkeen mihinkään ulkopuolisten palveluiden ostoon ollut.  Siihen aikaan yhtiön kustannuskalkyyleissä oman työn arvon kohdalla oli aina pyöreä nolla.  Ja eihän se tietenkään mitään kustannuksia lisännytkään, kun työ tehtiin itse.

Kerran olimme muistaakseni grillireissulla jossakin hevonperän takana järjestetyillä markkinoilla. Tapahtumaa oli meille mainostettu veret seisauttavana massaväentungostapahtumana, jossa kaupan piti käymän kuin rajuilma.  Lopputuloksena taisi olla kokonaisen 30 kävijän määrä, kun laskee mukaan kaikki kylän irtokissat ja -koiratkin.  Aikamme kuluksi seurustelimme muiden paikalla olleiden torikauppiaiden kanssa ja tutustuimme perniöläiseen kukkopillimaakariin.  Hänellä oli myynnissä käänteentekevä uutuus –  kukkopilli, josta oli mahdollista saada ulos erilaisia sävelkorkeuksia ja sillä pystyi soittamaan meidän uuden mainosviisumme ”yks kakkaa, kaks kakkaa”.

Siinäpä loistava joulu-/mainoslahja asiakkaillemme.  Biolan-tipun muotoinen ja värinen kukkopilli!  Eikun kaupat kiinni kovan tinkimisen jälkeen.  Asioista sovittiin ja jäimme odottamaan toimitusta.  Toimittaja ei tosin luvannut tipuja autenttisilla väreillä maalattuna vaan se homma jäi tilaajalle.  Se oli taas se kovan onnen nollakalkyyli, jolla allekirjoittanut joutui ottamaan homman hoitaakseen.

Onneksi ei tullut tilattua enempää kuin 300 kappaletta.

Ja pahaksi onneksi joka tipussa on viisi väriä.

Ja onneksi olin jo silloin naimisissa ja sain Ellulta paljon tarvitsemaani apua maalaustyössä. Saattaa olla, että hän kärsivällisenä ihmisenä maalasi jopa suurimman osan.

Parisen kuukautta se luvaton kerrostalokanala oli olemassa, mutta valmista vaan tuli ajoissa ennen joulua.

Lieneekö johtunut siitä kovasta tinkimisestä ostotilanteessa vai mistä, mutta pari nuottia savitipun sävelasteikolta oli jäänyt jonnekin matkalle eikä mainosviisu onnistu kuin vähän matkaa.

No, hyvä niinkin.

 

Pekka Kariniemi muistelee tarinoita, tuotekehitystä ja sattumuksia 1974 perustetun Biolanin yritystaipaleelta. Pekka on ollut Biolanin tuotanpäällikkönä 1974–1978, toimitusjohtajana 1978–2008 ja vuodesta 2008 hallituksen puheenjohtajana.

Lue Biolanin tarina.

 

 

Lue lisää aiheista