Tänä vuonna syksy jatkuu poikkeuksellisen lämpimänä. Se mahdollistaa hyvät juurtumisolosuhteet uusille istutuksille, kunhan taimien kastelusta huolehditaan. Nyt on hyvä hetki istuttaa puutarhaan uusia monivuotisia kasveja, kuten puita, pensaita ja perennoja. Puutarhaneuvojan ohjeilla onnistut.
Syksyä kohti viilenevät yöt ja lisääntyvä ilmankosteus helpottavat uusien istutusten hoitoa ja parantavat kasvuunlähtöä. Ruukuissa myytäviä puiden, pensaiden, perennojen ja monivuotisten köynnösten taimia voidaan istuttaa aina, kun maa on sula. Syyskuun aikana istutetut taimet ehtivät juurtua vielä ennen talvea ja ne lähtevät keväällä aikaisin kasvuun.
− Monivuotisille kasveille on määritelty menestymisvyöhykkeet, I-VIII. Jyväskylän pohjoispuolella kannattaa tarkistaa, että istutettavan taimen lapussa menestymisvyöhyke on IV-VIII, kun taas etelärannikolla voi menestyä I-vyöhykkeen kasvit. Jos istutettava kasvi on menestymisensä äärirajoilla, se kannattaa istuttaa hyvissä ajoin ennen pakkasia, että juurtumisaikaa jää mahdollisimman paljon. Näyttää siltä, että tänä syksynä juurtumisaikaa jää keskivertosyksyä enemmän, vinkkaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Riittävä multakerroksen paksuus mahdollistaa kasvien viihtymiseen. Pensaat tarvitsevat noin 50 sentin ja hedelmäpuut jopa 80 sentin kerroksen ravinteikasta multaa.
− Mullan tehtävä on pitää kasvi pystyssä ja varastoida kasvin käyttöön sekä vettä että ravinteita. Istutusmullassa oleva biohiili parantaa mullan ominaisuuksia. Huokoinen hiili pystyy sitomaan vettä ja ravinteita itseensä ja luovuttaa niitä vähitellen kasvien käyttöön. Etenkin hiekka- ja savimailla mullan biohiililisä parantaa merkittävästi kasvin vedensaantia, kertoo puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Useimmat astiataimet istutetaan liki entiseen syvyyteen niin, että juuripaakun yläreuna peittyy ohuen multakerroksen alle. Puita istutettaessa tarkistetaan, että juurenniska, eli tyven levein kohta, jää maanpinnan yläpuolelle. Myös muutamat perennat, kuten pioni ja kääpiökurjenmiekka, ovat tarkkoja istutussyvyydestä eikä niitä saa haudata liian syvälle, jotta kukinta ei kärsi.
− Valitettavan yleinen virhe on istuttaa kasvi liian syvään. Jos muutama vuosi sitten istutettu omenapuu tai tuija juroo, kannattaa tarkistaa onko rungon alaosa epähuomiossa haudattu syvälle multaan, muistuttaa Biolanin Kerttula.
Puiden istutuspaikka kannattaa muotoilla loivaksi kummuksi. Näin vesi ei jää seisomaan tyvelle ja keväällä maa myös lämpenee nopeammin.
− Toinen vaaranpaikka istutusvaiheessa on juurten kiertyminen. Jos kasvin juuret ovat alkaneet kiertää kehää taimiruukussa, ne pitää varovasti suoristaa ennen istutusta. Muuten vaarana on, että juuret kiertävät ympyrää maassakin ja lopulta puu voi kuristaa itse itsensä, jatkaa Kerttula.
Istutussyvyydessä poikkeuksen muodostavat vartetut pensas- ja ryhmäruusut sekä isokukkaiset jalokärhöt, jotka istutetaan aina selvästi syvemmälle, vähintään 20–30 cm maanpinnan alapuolelle. Syysistutuksessa juuriston päälle tuleva paksu maakerros suojaa juuristoa pakkaselta.
Ennen istutusta taimi kastellaan läpikotaisin. Sen lisäksi istutuskuoppaan kaadetaan vettä: köynnöksille 10 litraa, pensaille 20 litraa ja puille 30–40 litraa. Vesi imeytyy ympäröivään multaan ja houkuttelee kasvia kasvattamaan juuret syvemmälle.
Alkukesän paahteeseen verrattuna syksyn viileät ja kosteat säät helpottavat uusien istutusten hoitoa, kun kastelutarve vähenee. Silti syksyn kaste ei korvaa kastelua. Jos ei sada, myös syksyn istutuksia kastellaan vähintään kerran viikossa.
Lisätietoja:
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula 040 5795 626 riikka.kerttula@biolan.fi