13.9. Kotiin

Puolen yön jälkeen lauantaiaamuna kotimatkalle reittinä Pariisi–Helsinki–Turku. Ensimmäistä kertaa Intian reissun jälkimainingeissa tuntuu nipistelyä vatsassa. Olisiko perjantai-illan stressistä johtuvaa eikä niinkään ruokavaliosta.
Oi mikä ihana rauha ja hiljaisuus, kun vielä Pariisista pääsi vaihtamaan Flybeen koneeseen! Kotiin!

12.9. Reissu Chandigarhiin

Torstai oli osaltani viimeinen messupäivä tällä erää. Pojille jäi viimeisen päivän päivystys ja ständin purkaminen. Minä suunnistin aamuvarhain Delhin kotimaan terminaaliin ja lennolle kohti Chandigarhia.

Pidempi kuljetus

Perjantain reissu ja tapaaminen on Intiaa ominaisimmillaan. Joku on järjestänyt minulle tapaamisen jonkun ison johtajan kanssa jossakin ja aihekin on enemmän kuin pikkasen epäselvä. Nämä hommat hoidetaan improvisoiden ja valmiina puhumaan aiheesta kuin aiheesta. Intiassa verkottuminen ja korkeiden viranomaisten tapaaminen on huipputärkeää. Vaikka palaveri olisi lyhytkin, kortit on vaihdettu ja ensimmäinen askel otettu pitkällä verkottumisen ja luottamuksen rakentamisen tiellä.

Chandigarh on kaupunki tunnin lentomatkan päässä Delhistä lähes Himalajan juurella. Se on kahden osavaltion yhteinen pääkaupunki. Kaupunkia kehutaan todella kauniiksi, The City Beautiful. Se on rakennettu varta vasten suunniteltuna ja sitä ja rakennuksia on ollut piirtämässä itse ranskalainen Le Corbusier. Kaupungin asukkaat eivät hekään ole intialaisittain peruskaupunkilaisia, vaan enimmäkseen hyvätuloisempaa väkeä, joille ympäristöasiat ovat oikeasti tärkeitä.

Koska olen reissussa yksin, minulle on hankittu paikallinen luottokuski koko päivän ajaksi. Kuskin hankkinut arkkitehti on tulossa Chandigarhiin kollegansa kanssa samalla lennolla ja menossa keskustelemaan heidän toimistonsa paikallisesta projektista, täysin uudesta yliopistokampuksesta. Arkkitehtitoimiston omistajat ovatkin varsin mielenkiintoisia kavereita. Heidän toimistonsa on kahdenkymmenen toimintavuoden aikana toteuttanut paitsi isoja rakennusprojekteja, myös paljon maisemasuunnittelua ja ekologista rakentamista, mm luonnonpuistoihin. Heidän käsialaansa oli myös Shanghain maailmannäyttelyn Intian paviljonki, mielettömän suuri bambusta rakennettu kupoli. Selvisi, että heidän toimistonsa hoitaa jo esim. omat jätevetensä maasuodattamolla, jossa jätevedet kastelevat ja lannoittavat puutarhaa. Pesuvedet kierrätetään vessojen huuhteluveteen. Kompostointi saattaisi osua heidän projekteihinsa mainiosti!

Aamun lehdessä oli taas iso artikkeli paikallisesta jätevesiongelmasta. Esim. Delhistä, populaatio ehkä 14 miljoonaa) menee 60 % jätevesistä puhdistamattomana Yamuna-jokeen. Ja sehän tietysti on raakaveden lähde Taas muistelin puistatuksella Armanin Viimeisien ristiretkien pulahdusta Ganges-jokeen, uuuuh

Chandigarh osoittautui lempinimensä veroiseksi. Intialaiskaupungiksi siellä on uskomattoman siistiä. Kaupungin pääkatuja reunustavat leveät mangopuupuistot. Kerjäläisiä ei juuri näy, vaan puuhakasta pienyritteliäisyyttä. Kadun varren puiden alla on useampikin parturiliike: peili ripustettuna puun oksaan ja tuoli sitä vastapäätä. Joku myy leivonnaisia, toinen hedelmiä, joku korjaa polkupyöriä, riksat kuljettavat tavarakuormia.

Päivän virallinen tapaaminen on itse asiassa Chandigarhin kaupungin isoimman virkamiehen, High Commisionerin kanssa. Aikaisemmat kokemukset ovat osoittaneet, että vastassa voi olla aivan mitä tahansa Tässäkin kaupunki ylittää odotukset: itse kaupunginjohtaja on todella asiallinen ja innostunut ympäristöasioista. Hän on pyytänyt tapaamiseen mukaan myös kolme kaupungin teknistä johtajaa. Kysymyksiä tehdään puolin ja toisin ja lopputulemana on, että meidän Intian jakelijamme on tervetullut järjestämään koekäytön sekä pikakompostori ecolla että isommalla mallilla. Jos laitteet todetaan toimiviksi, kaupungilla olisi kyllä paikkoja kummallekin. Chandigarhissa on myös paljon asukkaita, joilla on oma talo ja puutarha sekä varaa ja halua investoida tämäntyyppisiin ratkaisuihin. Yllättäen kompostorin talvitoimivuus puhutti – Chandigarhissa talvisaikaan lämpötila voi olla lähellä nollaa.

Palaveri kesti luultua pidempään eli ilmeisesti asia oli oikeasti kiinnostava. Paluulento oli kuitenkin varattuna muutaman tunnin varalla, koska intialaisista sovituista tapaamisajoista ei koskaan tiedä. Arkkitehdit suosittelivat, että käyttäisin mahdollisesti ylijäävän ajan käymällä katsomassa Chandigarhin nähtävyyttä,  Kivipuutarhaa The Stone Garden. Harvoin reissuilla ehtii turismia harrastaa, joten sinne siis. Paikka oli aivan uskomaton! Paikallinen rakennusmestari on vapaa-ajallaan itsekseen tehnyt kivestä ja kierrätysmateriaalista puutarhan, sokkelon, jossa on vesiputouksia, patsaita, vanhoista lautasista ja huussien kyykkyistuimista tehtyjä mosaiikkeja. Valmistuneen puutarhan hän on luovuttanut kaupungille. Delhin hälinän ja stressin jälkeen sielu lepäsi kalliosokkeloiden välissä kulkiessa.

Kuten Intiassa yleensä, asiat muuttuvat ja mutkistuvat. Lentokentälle saavuttaessa selvisi, että paluulento Delhiin on myöhässä. Kone on tulossa Siringarista, jossa tällä hetkellä koko kaupunki on käytännössä tulvan vallassa ja upoksissa. Tulee koska tulee Ja minulla on vielä matkalaukku hotellilla. Sen hakemiseen ja kotimatkavaatteiden vaihtamiseen piti olla hyvin aikaa. Yhtäkkiä kotimatkalle ehtiminen alkaa tuntua mahdottomalta. Tässä arkkitehtikaksikko tulee jälleen apuun: kaikki paperit ja kotimatkan liput mukaan ja selvittämään asiaa lentoyhtiön tiskille. Pääsin kuin pääsinkin vaihtamaan toiselle Delhin lennolle, joka lähti puolitoista tuntia alkuperäisen aikataulun jälkeen. Chandigarhista lähdettäessä sitä konetta, jossa minun olisi pitänyt olla, ei vielä kentällä näkynyt.

Delhin kotimaan terminaalista hotellille, verkkarit päälle, matkalaukku kiinni, hotellin loppulaskun kuittaus ja rallivauhtia ulkomaanterminaalille.

11.9. Koiria, mopoja, kerjäläisiä, saasteita

Muutaman päivän Delhissä olo alkaa jo suomalaista väsyttää. Paikallisten vuolas puhe ja aktiivisuus vaativat tarkkaavaisuutta. Liikenne tööttäyksineen, eteen sinkoilevine tuk-tukeineen, rauhassa lönköttelevine koirineen, mopoilevine perheineen ja ikkunoihin koputtavine kerjäläisineen tuntuu kaaokselta, joka kuitenkin jotenkin soljuu eteenpäin. Nyt ei sentään lehmää näkynyt kaiken keskellä.  Delhin ilma kutittaa kurkussa, vaikka jokapäiväiset sateet helpottavatkin hengittämistä.

Paikalliset isot uutiset eivät Suomessa näy: Kashmirin laaksossa on vuosisadan pahimmat tulvat ja ihmisiä yritetään pelastaa; pääministeri valmistelee matkaa tapaamaan Obamaa; Isis aiheuttaa levottomuutta ja Bollywood-tähdet suunnittelevat avioliittoa. Suomen uutiset tuntuvat kaukaisilta. Täällä turvatarkastuksiin on totuttu ja yleensä kaikkiin julkisiin tiloihin mennään vähintään portin läpi. Hotelleihin ei pääse sisään ennen tavaroiden läpivalaisua, autot tarkistetaan usein peilein pommien varalta ja aseistettuja sotilaita ja vartijoita näkyy paljon. Tänään sotilaita oli aseineen myös pääteiden varsilla keskellä kaupunkia, Isisin Intiaan kohdistuneet uhkaukset otetaan vakavasti.

Toinen näyttelypäivä ja rutiinilla mennään jo. Samaa vilskettä riittää ja kompostori kerää katsojia. Huussiakin ihmetellään edestä ja takaa. Nyt tuli korkattua messukeskuksen vessakin. Näissä tilanteissa ymmärtää kyykkyistuimen hyvät puolet ja onneksi taas muistin ottaa mukaan sen oman vessapaperirullan. Mutta – minä pääsin vessaan! Ja hotellilla oikein hyvään, siistiin ja puhtaaseen!

Nyt ollaan maassa, jossa oikeasti iso osa naisista tai koko populaatiostakaan (48 % kaupungeissa, 60 % maaseudulla) ei pääse edes kotonaan käymään vessassa, kun sitä ei ole. Pitää mennä jonnekin syrjäiselle tontille tai pellolle kykkimään. Ja se on täällä todella turvatonta. Intiassa on kuulemma tasan 101.443 koulua, joissa ei ole tytöille omia vessoja, monissa ei kyllä vessoja ollenkaan. Pääministeri Modin tavoitteet ovat selkeät: jokaisessa koulussa pitää olla omat tyttöjen vessat vuoden sisällä ja kaikilla naisilla pitää olla mahdollisuus käyttää suojattua, yksityisyyden takaavaa vessaa vuoden 2019 loppuun mennessä. Täällä tavoite vie haasteellisuuden ihan omalle tasolleen. Puhutaan 20 miljoonasta vessasta. Intiassa käymälämarkkinoilla on tilaa kaikille huussi- ja vessaosaajille. Maa ja populaatio on suuri  ja jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, kulttuurinsa ja luonnonolosuhteensa.

Näyttelyssä oli kuivakäymäläasialla Biolanin lisäksi ainoastaan Sulabh International. Sulabh on rakentanut jo pitkään kuoppavessoja Intiassa erityisesti kaupunkialueiden slummeihin. Heidän suunnittelunsa perusteella on rakennettu myös 1,3 miljoonaa vessaa kotitalouksiin.

10.9. Ensimmäinen näyttelypäivä...

...alkoi positiivisissa merkeissä, matkalaukku löysi perille! Taas arvostaa elämän pieniä ylellisyyksiä, kuten omaa shampoota ja naamarasvoja. Aamupalan jälkeen esitteet, posterit, teipit ja sakset matkalaukusta ja viimeistelemään näyttelyständi. Paikallinen agentti käytti luovuutta ja korvasi kompostorista irronneen alaluukun kiinnikkeen teipillä – ei sitten esitellä tyhjennystä luukkua availemalla.

Näyttelyvilskettä

Intialle tyypillisesti jakelija ilmoitti eilen, että heiltä onkin tulossa uusi työntekijä näyttelyständille. Kuulemma poika oli saanut tiedon tästä työtehtävästä lähes samaan aikaan. 2 viikkoa firmassa ja rekrytoitu jätevesilaitosten myyntiin, mutta oikealla asenteella liikkeellä. Kuunteli paikallisen agentin yli puolen vuoden käyttökokemuksia kompostorista ja minun selostustani kompostoivan käymälän toiminnasta ja siitä vaan esittelemään! Ehdottomasti aktiivisin jakelijafirman tähänastisista edustajista eikä mitään asennevammaa edes kuivakäymälän esittelyä kohtaan.

Näyttely on suhteellisen pieni ja kompakti, mutta kongressiosallistujat ja muut näyttelykävijät ovat juuri oikeaa kohderyhmää. Tapahtumaa ovat olleet organisoimassa Intian valtion paikalliset jätteenkäsittelyorganisaatiot eli pollution control boardit ja niiden alueelle kuuluu jäteveden ja kiinteän jätteen käsittely. Sanitaatio on muutenkin iso ongelma, mutta poliittinen mielenkiinto on (taas kerran) huipussaan. Pääministeri Modi on aloittanut kampanjan, jolla kaikkiin kouluihin saataisiin omat vessat tytöille. Ja tämä pitäisi toteuttaa vuodessa.

Easylett –cabriolettia on esitelty edestä ja takaa, alta ja päältä. Muutamia koulusanitaatoprojekteja on pohdittu ja huussirakennusten pohjapiirroksia ihmetelty. Kompostori kiinnostaa ja sitä onkin esitellyt koko ryhmä vuoron perään. Homma toimii kuin kotimaiden näyttelyissä: uusi kaveri oppii konkareilta ja toistaa oppimaansa. Yhden näyttelyn aikana toistoja tulee jo sen verran, että ei ihan heti unohdu! Messuhallikompleksin fasiliteetit tuli katsastettua ja todettua, että pidättelen hotellille. Onhan 8 tuntia näyttelyständillä ilman vessakäyntiä jonkinmoinen pinnistys, mutta onneksi hikoilu hoitaa osan nesteenpoistosta

9.9. Ensimmäinen työpäivä...

...alkaa eilisissä varusteissa. Matkalaukku tulee kuulemma iltakoneella eli näyttelyyn olisi toiveissa saada vähän puhtaampaa ja virallisempaa päälle. Posterit ja muut ehtii keskiviikkoaamunakin laittaa ständille, kunhan huussi ja kompostori saadaan tänään paikan päälle. Paikallinen opas, juuri eläköitynyt suurlähettiläs Manickam, aloittaa aamuohjelman kuten mies, jonka taloudessa on naisia kolmessa polvessa: First well shop you clothes, otherwise youll worry about them the whole day! Ja niin tehtiin. Uudet housut ja t-paita päälle suoraan pukukopissa ja hikiset reissuverkkarit ostoskassiin sekä kohti paikallista messuhallia.

Wastetech -näyttely ja seminaari pidetään Pragati Maidan –messualueella. Laajalle puistoalueelle on rakennettu monenmoista hallia ja rakennusta ja kävelymatkaa 29 asteen kostean lämpimässä kelissä riittää. Hallissa 10 rakennetaan jo kovaa vauhtia ständejä. Siis todella rakennetaan, maalataan, naulataan, kitataan. Rakennelmia ei ole meillekin varattua valmisständiä lukuun ottamatta tehty purettaviksi ja uudelleen käytettäviksi! Porukkaa pyörii tarjoamassa jos jonkinlaista palvelua. Siivooja saa 100 rupiaa etumaksua ja katoaa saman tien jäljettömiin.

Kompostori löytyy hallin takaosasta ja kun maksut on hoidettu, se saadaan jopa ständille asti. Jonkin verran on reissussaan rähjääntynyt, alaluukun toisen kiinnityskumin ruuvi on kokonaan kadonnut. Toivottavasti huomenna löydetään varaosatkin jostain Ehkä sieltä samasta paikasta, mihin kuivikesäkit ovat jääneet? Helmikuun alussa pidettyä DSDS –näyttelyä varten paikalliset puusepät valmistivat ständihuussin Easylettin ympärille. Kuinka ollakaan, meillä oli varmasti näyttelyn modernein ständirakennelma, kun kaverit löivät elementit kasaan. Jonkin verran ikea-kalusteita koonneena olin jo säätämässä kasausjärjestystä, mutta menihän se intialaisella miehen logiikallakin. Ja jos on käyttää kolme miestä kannattelemaan vaakatasossa 2 neliön vanerilaattaa, kun sitä ruuvataan toisesta reunasta, niin ok. Ja kyllä kaiholla muistan omaa, oranssia akkuruuvinväännintä, sen verran manuaalisilla työkaluilla täällä hommat hoituu.

Uuden uutukaiset vaatteet on jo hikoiltu moneen kertaan. Reissuverkkaritkin alkavat vaikuttaa houkuttelevilta. Mutta rakennelmat on pystyssä ja huomenna jo toivottavasti posterit ja esitteetkin mukana!

8.9. Matkustuspäivä

Aamuneljältä auton suunta kohti Turun lentokenttää ja sieltä Helsingin ja Pariisin kautta Delhiin. Taas ollaan viikko perusasioiden äärellä. Delhiin pääsee montaa kautta, tuli valittua uusi reitti. Netissähän tämä vaikutti sopivalta – lyhyet vaihdot ja illalla perillä, jotta ehtii vielä levätä tiistain ständirakennusta ajatellen No, täällä sitä sitten ollaan ja matkalaukku Pariisissa. Siellä paitsi henk. koht. tarpeet, myös messuposterit ja esitteet. Yli kahdeksan tuntia puristuneena suhteellisen suurikokoisten kanssamatkustajien väliin ja reissuverkkarit eivät ole enää kovin raikkaat. Onneksi hotelli on tuttu ja ainakin aiemmilla kerroilla torakaton vaihtoehto. Ja kylppärissä hammasharja, tahna ja kampa talon puolesta!