Puutarhaneuvojan vinkit taimikasvatukseen
Puutarhaneuvojan vinkit taimikasvatukseen
Taimikasvatus onnistuu ensikertalaiseltakin, kun muistaa muutaman perusasian: Puhtaat kylvöastiat, laadukkaan mullan ja kylvön oikean ajoituksen.
Taimet ovat herkkiä kasvitaudeille. Siksi on tärkeää pestä ruukut ja lokerikot kuumalla vedellä. Yhtä hyvä vaihtoehto on hyödyntää roskaksi jääneitä elintarvikepakkauksia ja paperihylsyjä.
Vessapaperirullan hyödyntäminen taimikasvatuksessa ja maitotölkit taimiastiana.
Mullaksi valitaan kylvöön tai taimikasvatukseen tarkoitettu multa. Pussitetuissa multaseoksissa ei ole rikkakasvien siemeniä, tauteja eikä tuholaisia ja siksi ne ovat helppoja ja turvallisia käyttää. Biolan Kylvö- ja taimimultaan on lisätty myös hyötymikrobeja, jotka parantavat taimien kasvua.
Gliocladium-sieni on eristetty suomalaisesta peltomaasta. Se elää kasvin juuren pinnalla ja syrjäyttää haitallisia pieneliötä ja parantaa näin kasvin vastustuskykyä. Gliocladium-lisäyksellä on saatu erityisen hyviä kasvutuloksia taimikasvatusaikana: taimet kasvavat nopeammin, niistä kehittyy vahvempia ja vastustuskykyisempiä. Ammattiviljelijät ovat käyttäneet Gliocladiumia pitkään, mutta nyt sitä on lisätty myös puutarhaharrastajien Kylvö- ja taimimultaan.
Toinen uudesta Kylvö- ja taimimullasta löytyvä hyötymikrobi on mykorritsa eli sienijuuri. Se on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi, jossa sieni saa kasvilta yhteyttämistuotteita ja sieni puolestaan kerää kasville vettä ja ravinteita laajalla rihmastollaan. Maapallon kasveista noin 90 prosenttia elää luonnostaan symbioosissa sienen kanssa. Nyt tämä luonnollinen symbioosi on valjastettu kotipuutarhureiden käyttöön parantamaan taimien kasvuunlähtöä ja kasvutarmoa.
Kun kasvi saa mykorritsan ansiosta riittävästi vettä ja ravinteita, se kasvaa hyvin ja on myös kestävämpi tauteja ja tuholaisia vastaan. Kun symbioosi muodostuu kerran, se yleensä kestää kasvin koko eliniän.
Biolan Kylvö- ja taimimulta sisältää sekä mykorritsaa että Gliocladiumia.
Taimikasvatusta ei kannata aloittaa liian aikaisin, etteivät taimet kasva pitkiksi ja honteloiksi. Venähtäneet taimet katkeavat helposti ja niiden sato viivästyy. Koristekasveilla venyminen heikentää kasvin ulkonäköä.
Vihannekset | Kylvöaika |
Ananaskirsikka |
maaliskuu |
Kukat | Kylvöaika |
Ahkeraliisa |
maaliskuu |
Taimikasvatusterveisin
Riikka