Viime vuosien aikana olen yrittänyt edistää kompostointia niin kotimaassa kuin monessa eksoottisemmassakin maailmankolkassa. Kompostointi on meidän mielissämme niin ”simppeliä”: tarvitaan käytännössä sopivasti happea, sopivasti kosteutta ja ruokaa mikrobeille, Suomen olosuhteissa yleensä myös kunnon lämpöeristys ja se on siinä.

Sen verran on tullut nähtyä ja elvytettyä haisevia, mätäneviä (hapettomia ja liian märkiä) ”komposteja”, että on ollut pakko todeta perusbiologiankin olevan usein kovasti haastavaa. Kuivikkeen oikea laatu ja määrä on monelle hankala ymmärtää, samoin sekoittamisen merkitys, puhumattakaan ilmaputkista.

Erityisesti ulkomaan kompostorilähettilään reissujen jälkeen on ollut selvää, että Suomen olosuhteisiin sopiva kotikompostori on paitsi usein liian pieni myös aivan liian manuaalinen. Samaan on kolleegani Kaj törmännyt Kiinassa asuessaan. Laitosmittakaavan kompostoreja on toki markkinoilla. Biolan ei olisi Biolan, jos tätäkään aihepiiriä ei olisi lähdetty miettimään ihan omasta näkökulmasta ja pohjautuen pitkäaikaiseen kokemukseen pikakompostorin sielunelämästä. Protopajalla alkoi siis ison kompostorin rakentelu.

Joskus asiat ja aikataulut loksahtavat. Meidän toimistolla ja protopajalla pohdiskeltiin, miten ja missä pääsisimme sopivan valvotusti ja tutkimuksellisesti koestamaan prototyyppiä, jolle tähän asti oli haalittu syötävää lähialueelta. Turun Yliopistolla pohdittiin, minkälaista kierrätyshanketta voitaisiin kehittää opiskelijaruokalan ruokajätteen ravinteiden kierrättämisen ympärille. Onneksi Erälinnan Leenalle tuli mieleen kompostori. Tosin hänen ajatuksissaan se edelleen oli meidän ”vanha” iso Pikakompostori 550. Tarvittiin puhelinsoitto ja kysely oikeaan aikaan ja hankeaihioonkin saatiin ihan uutta draivia! Nyt päästäisiin koestamaan ihan oikeasti laitosmittakaavaan soviteltua laitteistoa reaalimaailmassa, jossa opiskelijat syövät joka päivä, ruokaa valmistetaan ja sekä lautas- että valmistelujätettä syntyy.

Hienointa on kuitenkin ajatus, että kompostoidulle ruokajätteelle löytyy hyötykäyttöä mahdollisimman läheltä, opiskelijoiden (vielä perustamisvaiheessa olevan) viljelyosuuskunnan viljelmiltä.
Vähemmän jätettä, enemmän kiertoa (VÄKI) -hanke sai kuin saikin ympäristöministeriön rahoituksen. Helmikuun alussa Turun Yliopiston Maciavelli –opiskelijaravintolassa järjestettiin asiasta tiedotustilaisuus ja kevään aikana päästään tositoimiin!

Raflaavimman otsikon taisi repiä Turun Sanomat: ”Opiskelijoiden jättämä ruoka levitetään pelloille Turussa”

Löytyy aiheesta sitten muutama muukin juttu:

• TS Ruoka: Opiskelijaravintolan ruokajäte muuttuu lähiruoan kasvualustaksi
• Turkulainen: Ruokahävikki halutaan hyödyntää lähiruuan valmistuksessa
• Aamuset: Ravintoloiden ruokahävikki lähiruuan kasvualustaksi

Hannamaija Fontell