Olen seurannut aktiivisesti viime kesänä käyttöön otetun tuulivoimalamme toimintaa, tuottoa ja edesottamuksia ylipäätään.

Ongelmia ei mainittavasti ole ollut. Tuotto on ollut kohtuullista ja odotettua. Häiriöitä on ollut hyvin harvoin. Vuodenvaihteessa alkoi kuitenkin näyttää siltä, että mylly on päättänyt pitää välivuoden 2013. Tuulet olivat kohtuullisia, mutta mylly ei suostunut pyörimään monesta ja monenlaisesta yrittelystäni ja maanittelustani huolimatta, ei sitten millään.  Pyöri kyllä, mutta hyvin hitaasti ja laiskasti. Oliko pakkanen sen jäykistänyt, kangistanut öljyt vaihteistossa. Ei, vaihteiston lämmitys ja kaikki muu oli aivan kunnossa ja toimivat. 

Voi pyhät pyssyt! Sitten huomasin lapoihin tarttuneen lunta paksun kerroksen. Jo pelkkä jään tai huurteen muodostuminen lavan tuulen alapuoliselle osalle sabotoi siiven aerodynamiikan melkein täysin.  Ja tuollahan oli paksu kerros selvää lunta. Koko siipiprofiilihan oli täysin pielessä. Lumi oli saatava pois. Helppo homma äkkiä ajatellen.  Hiukan lisähaastetta vaan toi 60 metrin korkeus maan pinnasta.  Ei taida harjan varret ihan riittää. Onneksi lumi oli tarttunut konehuoneen puolelle ja vain lapojen tyveen noin 1/3:n matkalle. 

Soitin myllyn asentajille ja kerroin ajatuksesta puhdistaa siivet jatkovartisen harjan kanssa konehuoneesta käsin. Onnistuisiko? Jaa, että harjalla vai? Ei kuule ole kukaan ainakaan ennen kokeillut. En tie. Voiskohan se… Saattaa olla… Mikä ettei… Mistä sen tietää. JUU, ODOTA VÄHÄN, ME TULLAAN KANSSA!!! En voinut välttyä ajatukselta, että jonkinlainen impulsiivisuus, spontaanius ja haastehakuisuus voi olla sukuvika. Kyseessä olivat serkkuni kaksi poikaa.

Jo puolen tunnin kuluttua oli tornin tikkailla aika kolina ja pulina, kun etenimme kolmistaan harjoinemme, varsinemme ja muine kimpsuinemme kohti konehuonetta ylhäällä. On kuulemma todettu hyödylliseksi tarkastaa aina kahteen kertaan ennen ylös kipuamista, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. 

Ilmassa oli ”lievää” toiveikkuutta. ”Tottakaiseonnistuu”.

Ja onnistuihan se, kuten kuvista näkyy. Myllystä katto ensin auki ja karvalakki tiukkaan kiinni leuan alta. Siellä ei todellakaan ollut lämmintä eikä tyyntä. Ei se ollut helppoa, muttei pitänytkään. Harjassa oli vartta noin seitsemän metriä, joten varsinainen työkalu varren päässä oli jo aika hontelo. Varsinkin, kun käyttäjä joutui seisomaan pyöreän potkurinakselin päällä. Työsuojeluasiatkin tulivat siinä mieleen, mutta kun oli sunnuntai eikä meistä kukaan ollut töissä, niin se meni harrastuksen piikkiin. Samalla käynnillä vaihdettiin lentoestelamppu ja tehtiin voitelu. 

Ei muuta kuin mylly päin tuulta, roottorijarrut auki, kansi kiinni ja kipusimme alas. Sinne päästyämme ei kestänyt enää kauan, kun normikierrokset oli saavutettu ja sähköä alkoi taas syntyä.