Venäjän tämänhetkinen tilanne saa liiketoimintajohtaja Timo Räihän syttymään. Haasteita on ollut niin ruplan kurssin kuin venäläisen byrokratiankin kanssa, mutta ehtaa myyntimiestä ne eivät ole lannistaneet, päinvastoin. Timo suorastaan innostuu, kun hän pääsee pohtimaan markkinatilannetta Baltialla ja Venäjällä – taloudellisesti huonot ajat ovat yleensä olleet parasta aikaa puutarhabisnekselle.
Timo on nähnyt Biolanin toiminnan kehittymisen pienestä nyrkkipajasta nykyiseen kokoluokkaan. Hän tuli taloon yli 33 vuotta sitten, ensin kesätyöläisenä, sitten osaksi myyntiorganisaatiota. Timon isä on aikanaan ollut Biolanilla töissä, joten tätä voidaan kutsua todelliseksi sitoutumiseksi monessa sukupolvessa. Perhe onkin Timolle tärkeä ja kesälomalla käydään esimerkiksi veneilemässä yhdessä tai kalassa pojan kanssa.
Aiemmin minulla oli paljon matkustuspäiviä, mutta nykyään säännöllistä rytmiä matkustukseen ei ole. Käyn 1‒2 kertaa kuukaudessa 3‒4 päivää kerrallaan Venäjän konttorilla ja pyrin sopimaan siihen asiakaskäynnitkin. Siellä odottaa aina vino pino papereita allekirjoittamista ja leimoja. Venäjällä on siinä mielessä erilainen kulttuuri, että siellä vaikea sopia mitään etukäteen, mutta aina on saanut tapaamisen järjestymään. He naureskelevat sille, jos ehdotan merkintää kalenteriin ja vastaus on Katsotaan sitten aamulla! Ihmiset ovat tottuneita siihen, että asiat muuttuvat jatkuvasti. Venäjä oli aluksi kulttuurishokki, mutta pidän ihmisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Venäläiset ovat ahkeraa väkeä. Sen olen oppinut, että politiikkaa ei kannata sekoittaa työasioihin, joten en sekaannu heidän sisäisiin asioihinsa. Venäläiset taas arvostavat suomalaisissa avoimuutta ja hyvää mainetta.
Käytän työssäni säännöllisesti myös Skypeä, esimerkiksi viikkopalaverit Venäjän myyntiyhtiön (Biolan OOO), ja Biolan Balticin kanssa hoidetaan sillä. Baltian tehtaalla käyn noin kerran kuukaudessa. Myynti ja markkinointi ovat vastuullani, mutta kaikenlaisiin asioihin on tässä vuosien mittaan saanut ottaa kantaa.
Niitä on niin paljon, että 90 % olen jo ehtinyt unohtaa. Olemme tulleet taloon samana vuonna nykyisen toimitusjohtajan Rantasen Tepon kanssa. Hän oli luokkakaverini ja pääsimme heti ensimmäisenä kesänä Farmarimessuille.
Meitä oli myynnissä 3 henkilöä ja jaoimme Suomen kolmeen pekkaan. Usein lähtö oli maanantaiaamuna kello 4‒5 maissa ja paluu torstai-iltana. Asiakkaat olivat varsinaisia persoonallisuuksia. Meillä oli Torniossa eräskin suuri asiakas, jonka tapaamiseen oli varattava koko päivä, sillä hän saattoi kesken kaiken hypätä autoon ja hurauttaa postiin tai hoitelemaan muita asioita. Päivän päätteeksi hän kysyi: Mihinkäs pojat on lähdössä?, johon vastasimme, että Kemiin olisi tarkoitus mennä. Jaahas pojat, hypätäänpäs autoon ja hurautetaan veneellä mökille, laitetaan verkot vesille ja aamulla tuon teidät takaisin, niin ehditte sinne Kemiin. Ei siinä mitään, lähdimme sitten mökille, verkot taisivat jäädä laittamatta ja ilta meni myöhäiseksi, mutta aamulla aikaisin tulimme takaisin Tornioon ja matka jatkui. Nykyään ei tällaisia persoonia enää juurikaan ole, joten tulee haikeana muisteltua menneitä hauskoja tapaamisia.
Nuorempana sitä jaksoi ajattelematta sen kummemmin, asiakkaiden tapaaminen ja kaupanteko oli mukavaa ja messuviikonloppuja oli runsaasti. Nykyään pyrin rauhoittamaan viikonloput ja latailen silloin akkuja. Minulla on käynyt hyvä tuuri, sillä ympärillä on ollut hyvä työyhteisö ja arvostan erityisesti sitä, että perheyrityksessä on mahdollisuus keskustella suoraan pääomistajasuvun kanssa. En viihtyisi kasvottomassa yrityksessä. Työtehtävät ovat vaihtuneet vuosien mittaan ja on hyvä välillä hypätä uusiin haasteisiin. Esimerkiksi työskentely rajojemme ulkopuolella on saanut arvostamaan sitä, mitä meillä Suomessa on.
Aluepäällikkö Pekka Heikkisen myyntikentältä. Hän on ollut pitkään talossa ja on omanlaisensa puurtaja, lupsakka savolainen.